26.4.2012

Kutu


Kun puutarhassa ei vielä mikään kasva, omat rakennelmat muuttavat muotoaan luontoon sopivammaksi. Ruoste ja sammaleet valtaavat alaa myös muovin pinnassa joka lakkaa kimaltelemasta auringossa. Kutu teos on viettänyt jo viisi vuotta ulkona kesät talvet mutta vielä jaksaa viehättää katsojaa komeudellaan.




13.4.2012

Maitopurkit


Seitsemänkymmentäluvun maitopurkkikierrätystä. Sisälle kätketty milloin mitäkin, pohjalle yleensä kivi painoksi että pysyvät pystyssä. Päälle liimattu paperia jonka jälkeen maalattu valkoiseksi. Jokainen siis oma yksilöllinen taideteoksensa. Näitä rakensin kun odotin ensimmäistä lastani. Mukavaa pientä tekemistä tuona jännittävänä aikana. Samaa tekniikkaa harrastan vieläkin, nyt kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Teen pieniä osia joista muodostuu ajan kuluessa yksi suuri teos.


9.4.2012

Muovipullot




Kannanotto vesistöihin heitettyihin muovipulloihin. Lopuksi
kerääntyvät rantoja pilaamaan joista luontoa rakastavat ihmiset
niitä keräilevät  kaatopaikoille. Teos on 80- luvulta. Mitä nykyään ?
Kaikkea muovijätettä ei saada energiatuotantoon ja ne kerääntyvät
kaatopaikoille. Siitä saisi uuden teosaiheen....kaatopaikka. Miljoonia
hyvinsuljettuja muovipussukoita joissa osa jätteestä mädäntyneessä 
tilassa. Kaikki tämä keskellä luontoa. Aihe palaa koko ajan uudestaan
ja uudestaan mieleeni. Välillä tuntuu että on koko ajan läsnä.


Tuulentei


Pajua, rautalankaa ja paperinarua.
Valmistui 2011 Pyhärannan Santtiolla.
Purjehtii tällä hetkellä näyttelyssäni
vanhan Rauman
Tullin Kaffeessa aina 23.4 saakka

4.4.2012

Punainen perhe ja Elämän koreus



Elämän koreus, akryylimaalaus, etualalla Punainen perhe, maalattua sanomalehtipaperia. Myös punottu osa sanomalehteä. Kuva yksityisnäyttelystä Rauman Taidemuseossa 1980.